sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Jos ikinä menet Englantiin, käy St Albansissa | AU PAIR -KESÄ



St. Albans. Ehkä suloisin pikkukaupunki ikinä! St Albans oli mun toisen päiväreissun kohde, ja sekin alle tunnin junamatkan päässä Lontoosta. Siinä oli juuri sellaista pikkuenglantilaiskylän tunnelmaa, kauniita vanhoja taloja ja pujottelevia pikkukujia, ikkunoista roikkuvia kukka-amppeleita ja mietityttävästi nimettyjä pubeja. 


Meidän reissupäivän sää oli vähintäänkin ailahtelevainen: etukäteen sääennusteet lupasivat sateita, ja reissukohde valittiinkiin edellisenä päivänä sen mukaan, missä ei olisi kaikista kauhein ilma. Kun me päästiin perille, mä kuitenkin heti ensimmäiseksi sain harmitella sitä, että olin jättänyt aurinkolasit kotiin. Auringossa oli kuitenkin ihana taivaltaa, kuvailla ja ihailla maisemia. Käytiin pienillä ostoksilla, ja kiertelyn jälkeen etsittiinkin ruokapaikka. Päädyttiin superihanaan italialaisravintolaan, paitsi ruoan niin myös henkilökunnan puolesta! Nimittäin kun oltiin jo lähdössä ravintolasta, mä tapani mukaan palasin vielä paikalleni ottamaan viimeiset huikat vesilasistani. Tarjoilija huomasi tämän ja pyysi meitä odottamaan, ja hetken päästä tuli takaisin parin vesipullon kanssa, jotka hän ojensi meille! Siis ihan parasta, tuosta jäi hymy huulille.

Meidän ruokailun aikaan olikin sitten ollut ihan kunnon sadekuuro, joka suurimmaksi osaksi oli onneksi jo laantunut meidän jatkaessa matkaamme. Lopun iltaa kuitenkin aina silloin tällöin rupesi tihuttelemaan, ja me saatiin olla venkslaamassa sateenvarjojamme edestakaisin koko ajan, haha!


Yksi mun ehdottomista lemppariasioista St. Albansissa oli iso ja kaunis kirkko. Jo ulkoapäin kirkko oli uskomaton ilmestys, ja sisältä vielä ihanampi. Meillä kävi vielä niin hyvä tuuri, että meidän vierailun aikana kirkossa oli kuoro harjoittelemassa, ja päästiin senkin puolesta ihan eri tavalla tunnelmaan, kun ihailtiin kaikkia kirkon yksityiskohtia. Istuttiin vielä hetkeksi seuraamaan kuoron treenejä vierestä, ja mä ostin pienen hopearistin, jonka sittemmin annoin kummilapselleni lahjaksi.


Illan mittaan käytiin vielä kävelyllä suuressa puistossa, otettiin kuvia ja palattiin väsyneinä ja tyytyväisinä kotiin ihanan päivän jälkeen. St Albans on kaupunki, jota suosittelen erittäin suurella lämmöllä, ja todellakin Lontoosta ei matkakaan ole pitkä! Ehkä mäkin palaan noihin maisemiin vielä joskus.


Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

4 kommenttia:

  1. Oi St Albans! Asuin tuolla vuoden työskennellessäni au pairina ja sen jälkeen olen palanut sinne vähintään kerran vuodessa. Niin ihana pieni kaupunki!

    VastaaPoista
  2. Oikeesti en kestä, St. Albans on ihana!! Plus siellä sijaitsee yks Englannin ihanimmista jälkiruokapaikoista... ♥ Nää kuvatki on niin nättejä.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on ihan pakko sanoo, ettei se paikka sytyttänyt meitä niin kovasti! Mut ehkä tilattiin vaan huonosti, who knows :D kiitos Linda ♥

      Poista