keskiviikko 4. toukokuuta 2016

SAN FRANCISCO


Lopeta lukeminen tähän, jos et kestä kuvaspämmäystä. Jatka, jos haluat nähdä upeita maisemia ja nähtävyyksiä kaukaisesta Kaliforniasta.


Kuten arvata saattaakin, lähitulevaisuudessa on luvassa monen monta San Franciscoon liittyvää postausta. Merkittävimmistä nähtävyyksistä teen ihan omat postauksensa, jotta saan niitäkin kuvia spämmäillä ihan rauhassa ennen kuin kohtuuden raja ylittyy liian räikeästi. Kaikkea ei voi kuitenkaan voi erikseen kategorioida, joten teenpä nyt tiivistetyn (kuvitelkaa suuret lainausmerkit tuon sanan ympärille) läpileikkauksen koko reissusta! Ja voin vielä kerran sanoa, että oli ihan mahtavaa.


Matka alkoi aikaisin lauantaiaamuna Helsinki-Vantaalta. Lennettiin ensin Osloon, ja minä onnellisena nukuin melkein koko matkan. Oslossa meillä oli yhdeksän tunnin vaihto, joten me lähdettiin kaupungille koko kuoro. Ensin mentiin yhteen superhienoon hotelliin, jossa syötiin aamupala. Siellä oli ihan oikeasti kaikkea: tuoreita hedelmiä, lohta, kananmunaa neljällä eri tavalla ja pekonia, jotka paistettiin suoraan siinä nenän edessä, ja jopa kaksi vohvelirautaa, jossa sai tehdä omat vohvelit! Aamupalan jälkeen käytiin katsastamassa Oslon oopperatalo, jonka katolla laulettiin Finlandia. Siitä mentiin vielä Edvard Munch -museoon, jossa oli yhteisnäyttely Robert Mapplethorpin kanssa. Palattiin takaisin lentokentälle, ja melkein heti oltiinkin jo koneessa. Tässä postauksessahan listasin juttuja, millä saada aika kulumaan pitkällä lennolla, mutta tuolla melkein kymmenen tunnin lennolla en tehnyt lähes mitään noista jutuista. Mulla oli tietokone, yksi kausi Frendejä, ja yksi kausi Täykkäreitä, mutta en katsonut yhtään niistä lennolla. Sen sijaan viihdytin itseäni lentokoneen viihdekeskuksen parissa, katsoin vähän sarjoja ja pelasin pelejä, luin vähän kirjaa ja nukuin vähän enemmän. Saavuttiin Oaklandiin, ja päästiin meidän host-perheeseen. Haettiin ruokaa ja mentiin lähes samantien nukkumaan, kello oli jo siinä yhdeksän paikkeilla. Mulla oli ihan oma huone ja ihana iso parisänky, jossa nukuin ihan älyttömän hyvin koko reissun.


Aikaero Jenkkeihin päin oli erittäin mukava, ja kun valvomista oli lähes 30 tuntia takana, nukahdettiin me yhdeksän aikaan illalla melkein heti, ja mäkin heräsin ilman herätystä puoli kahdeksan maissa aamulla mukavan levänneenä. Käytiin aamupalalla viereisessä dinerissa, jonka jälkeen lähdettiin läheiseen puistoon ja sen kukkuloille kävelylle. Aurinko porotti, lämpötila oli jo jossain 25 asteen paikkeilla aamukymmeneltä, luonto vihersi, joka puolella eukalyptuspuita ja koiranulkoiluttajia. Otettiin kuvia, nautittiin maisemista ja ilmasta ja juteltiin kaikesta jännästä. Tämän jälkeen me lähdettiin seikkailemaan ympäri kaupunkia. Käytiin katsastamassa Golden Gate Bridge ja Muir Woods -punapuupuisto (joista molemmista tulossa oma, erittäin kuvapainotteinen postaus!), ja välissä lounastettiin ihanassa jenkkidinerissa, jossa söin superhyvän mustapapuburgerin, jossa oli jotain ihania versoja ja avokadoa! Illalla haettiin perheen kanssa meksikolaista, ja syötiin ja juteltiin ihan rauhassa. Oltiin ihan poikki pitkän päivän jälkeen, ja menin nukkumaan taas yhdeksän jälkeen.


Seuraavana aamuna heräsin jo puoli seiskalta, ja olin käynyt pissalla ja hampaidenpesulla ennen kuin herätyskello edes soi. Syötiin aamupalaa, jonka jälkeen lähdettiin kuorotalolle. Me oltiin siis San Francisco Girls' Chorusin,  paikallisen tyttökuoron vieraana, ja he siis omistivat talon jossa he aina treenaavat ja jossa me kikoonnuttiin joka aamu. Maanantaina me otettiin hop on hop off -sightseeing-bussi, jolla kierrettiin ympäri kaupunkia ja nähtiin paikkoja samalla kun opas kertoi meille niistä. Tutustuttiin niin China Towniin, Little Italyyn, satamaan ja Golden Gate Bridgeen, taas. Kiertoajelun jälkeen shoppailtiin, ja palattiin kotiin. Reissulla menin melkein joka ilta kahdeksan ja kymmenen välillä nukkumaan, ja heräsin aamulla ennen herätyskelloa, ihan mahtavaa!


Tiistaina meillä oli keikka University High Schoolissa. Laulettiin pihalla auringon häikäistäminä, ja ilmeisesti meistä tykättiin. Koulussa oli myös oma a cappella -ryhmä, jotka esiintyivät meille ja olivat ihan superhyviä! Koulu tarjosi meille myös ihanan lounaan Lähi-idän tyyliin, pitaleipää, couscousia ja hummusta <3 Shoppailtiin pikkasen, ja iltapäivällä meillä oli supersiistit yhteistreenit San Francisco Girls Chorusin kanssa. SFGC koostuu siis viidestä eritasoisesta kuorosta, ja me oltiin näistä korkeimman eli Chorissiman vieraana, jotka ovat noin 14-19-vuotiaita (ja ihan saiiiiraan hyviä!)


Keskiviikko oli superjännä päivä, silloin me nimittäin lähdettiin bussilla Montereyhin! Ajettiin aivan upeaa merenrantareittiä, jossa oli ihan järjettömän ihanat maisemat! En tiedä johtuiko mun kameran asetuksista vai bussin ikkunasta, mutta näistä kuvista tuli aika jännän värisiä. Ihan siistiä kyllä! Montereyssä me käytiin Monterey Bay Aquariumissa, ja se vasta oli siistiä! Siitä tulee myös oma postauksensa, piiitkä kuvientäyteinen postaus ;) Akvaarioreissun päätteeksi mulla loppui kamerasta akku, joten loppuillasta tai torstaipäivästä mulla ei ole ollenkaan kuvia. Montereyssä olimme kuitenkin superhienossa hotellissa, siis oikeasti superhienossa, todella kaunis ja romanttinen paikka! Illalla konsertoimme paikallisessa kirkossa, ja yleisö rakasti meitä. Supermahtava fiilis oli tuon(kin) keikan jälkeen.


Torstaina ajoimme takaisin erään toisen punapuupuiston kautta, ja San Franciscoon takaisin päästyämme meillä oli konsertti Grace Cathedralissa. Kyseessä oli valtava ja valtavan hieno vanha katolinen katedraali, jota ikävä kyllä remontoitiin, joka hieman häiritsi meidän esitystämme. Yleisöäkin oli ehkä huimat viisi henkeä paikalla, haha. Mutta joka tapauksessa tuokin oli upea kirkko konserttipaikaksi. Keikan jälkeen käytiin syömässä ja parissa kaupassa, palattiin kuorotalolle ja kotiin. Perjantai taas oli täysin pyhitetty shoppailulle, seitsemän tunnin shoppailulle! Myös mun ostoksille on tulossa ihan oma postauksensa, tietenkin ;) Illalla meillä oli vihdoin yhteiskonsertti SFGC:n kanssa, oli niin mahtavaa! Toinen kuoro oli supertaitava, ja yleisö tykkäsi meistä todella. Lemmennosto-biisin jälkeen, joka siis on loitsu ja jonka esityksessä meillä on kaikenmaailman koreografiaa ja sähellystä, yleisö taputti seisten varmaan viisi minuuttia putkeen! Oli kyllä ihan käsittämätöntä vain seistä siinä ja kuunnella ja katsoa miten innoissaan yleisö oli meidän esityksestä. Multakin keikan lopuksi tirahti muutama kyynel, kun tajusin että kyseessä oli viimeisiä kertoja, kun tämän upean kuoron kanssa esiinnyn. Ihan kamalaa ajatella, että kohta koulu on ohi enkä pääse laulamaan näitä kappaleita tämän kuoron kanssa enää koskaan :(


Lauantaina kävimme aamulla ihailemassa erään sanfranciscolaisen latinokorttelin seinämaalauksia, söimme herkullisia donitseja, vierailimme Tyynenmeren rannalla, olimme SFGC:n Level 4:n konsertissa ja piipahdimme Oaklandin China Townissa lounaalla, paikassa jossa tehtiin itse omat nuudelit! Siitä sitten lentokentälle ja pitkän matkan jälkeen kotiin. Vieläkään en ole toipunut aikaerosta, ja edelleen olen sitä mieltä että tuonne palaan vielä joku päivä. Monta paikkaa jäi vielä näkemättä, perhettä jäi suuri ikävä, ja lisäsin to do -listalleni Kalifornia- road tripin. Ehkä yksi elämäni parhaista reissuista. Kiitos Tyttis, kiitos SFGC, kiitos Kalifornia, kiitos te kaikki jotka tuitte tätä matkaa levyjä ja lippuja ostamalla. Rakastan ♥

Instagramista löytyy muuten tägillä #tyttisgoessf paaaljon upeita kuvia tuolta reissulta, kehotan ehdottomasti kurkkaamaan <3

2 kommenttia:

  1. Oi! Näyttääpä ihanalta! Mä olen vuosia haaveillut West Coastin matkasta, mutta vieläkään en ole sinne päässyt. Ehkä ensi vuonna? Tänä vuonna oli jo lomat ja kaikki sovittu, mutta työpaikan vaihdoksen myötä meni taas kuviot uusiksi. No, onpahan jotain, mitä odottaa ja ihana fiilistellä tällaisia ihania kuvia! :)

    Terkuin, Nora / http://dreamerachiever.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ensi vuonna onnistuu, kuulostaa mahtavalta!

      Poista