maanantai 14. joulukuuta 2015

Luukku 14 eli Kurkistus Narniaan 23

Mekko Vero Moda / Kengät Dinsko

(olinhan mä tämän kirjoittanut jo eilen valmiiksi, jotta voisi heti aamusta julkaista, mutta en mä sitä koskaan muista. no, parempi kai sitten myöhään kuin ei milloinkaan!) Ei ole näitä asupostauksiakaan pitkään aikaan (taaskaan) tullut. Juttu on vaan se, että mulla ei ole kuvaajia, eikä tähän vuodenaikaan luonnollisesti ole kauhean otolliset olosuhteetkaan. Viikonloppuhan meni aika lailla noissa kirkkojutuissa, ja niitä varten olisin kovasti halunnut käydä ostamassa jonkun kivan jouluisen mekon jostakin. Siinä kävi sitten kuitenkin niin, ettei mikään niistä mekoista sitten ollut juuri se oikea, niin mentiin ihan oman vaatekaapin antimilla. Mekon olen ostanut alunperin kasiluokan päättäreihin kolme ja puoli vuotta sitten, ja sittemmin sitä on käytetty niin kripajuhlassa kuin kuorokeikoillakin. Alle punainen toppi, niin johan on jouluista! Ja niin, kuten huomaatte, olen edelleen siistejä juhlakenkiä vailla. Mustaa, korotonta, mun jalkaan sopivaa, onko niin vaikea löytää?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti