Tänään mulla on ollut äärimmäisen laiska päivä. Tai no eilen, kun en kuitenkaan saa tätä postausta lauantain puolella julkaistuksi. Puolesta päivästä aina tähän hetkeen saakka (eli sellaiset yksitoista, kaksitoista tuntia) olen lähinnä vain löhönnyt sohvalla, telkkari päällä ja neuletyö kädessä. Muutaman kerran olen noussut tekemään ruokaa, etsimään kadonnutta neulaa tai korjaamaan tyynyjen asentoa. Ja vaikka löhöäminen ja laiskottelu on jossain määrin ihan mukavaa, mua oikeasti ärsyttää tällaiset päivät. En ole saanut mitään aikaiseksi (okei ei nyt niinkään, oon kutonut paaaljon ((tai neulonut, en jaksa välittää oikeista termeistä ja niin päin pois)), ehkä tekin näette niitä täällä joskus tulevaisuudessa), en ole nähnyt ketään, en ole poistunut kotoa, en ole poistunut edes sohvalta lähes ollenkaan. En ole syönyt paljoakaan, koska en ole jaksanut mennä laittamaan ruokaa, ja sitten koska laittamani ruoka ei ollut ihan niin hyvää. Mua häiritsee tällainen saamattomuus, teknologiariippuvuus, se että tietää että olisi asioita mitä voisi tehdä, mutta kännykän selailu ja tv-kanavien vaihtelu on vaan niin paljon helpompaa, vaikka molemmat alkavatkin kyllästyttää ihan liiaksi.
Pari päivää on tullut blogistakin pidettyä taukoa. Ei siksi, ettei olisi ollut aikaa. Eikä siksi, ettei olisi ollut inspiraatiota, pari hyvää postausidistä on nytkin mielessä. En vain ole jaksanut, saanut sitä aikaiseksi. Ei voi kirjoittaa samalla, kun keskittyy tv:n katseluun. Ei jaksa nyt taas avata konetta. On hyvä postausidea, mutta se tuntuu niin työläältä, ettei jaksa edes aloittaa. Mä en osaa olla sellainen prosessikirjoittaja postauksien suhteen, että suunnittelisin ja luonnostelisin ja viilaisin tekstiäni monta päivää. Yleensä ne kirjoitetaan kertaistumalta eikä pahemmin muokata ennen julkaisua. Se on yksi syy, miksi monet postaukset, mistä olen puhunut ja mitä olen lupaillut pitkään eivät tunnu koskaan päätyvän teidän luettaviksi. Mä en saa niitä koskaan kirjoitetuksi, koska se tuntuu liian työläältä, raskaalta, aikaavievältä. Eihän tällainen laiskuri sellaiseen jaksa ryhtyä.
Niin, ei ole mikään hirmuisen hyvä fiilis nyt. Koko päivä on tuntunut menneen ihan hukkaan. Tai no, katsoinhan mä neljä jaksoa Täykkäreitä ja kolme jaksoa Sinkkuelämää, kun sopivasti telkkarista tuli. Ja Hittikärpästä. Ja Doc Martinia. Ja Solsidania. Ja Äitien sotaa - onpa kauhea idea ohjelmalla muuten, naiset arvostelevat toisiaan ja antavat pisteitä sen mukaan, kuka on paras äiti lapsilleen? -, Ensitreffejä alttarilla ja Maija Vilkkumaan Rauhassa -jaksoa toistamiseen. Katsoin mä eilisen Salkkaritkin Katsomosta. Ah, miten kiintoisa päivä! Lisäksi on kauhean yksinäinen olo tällä hetkellä, kun kukaan ei vastaa mun viesteihin ja kaikki Whatsapp-ryhmät ovat olleet eilisestä asti ihan hiljaisia, miten tämä on mahdollista? Ja ärsyttää koska tykkään mennä aikaisin nukkumaan ja vaikka väsyttää niin ei silti voi mennä nukkumaan kun ei jaksa irtautua kännykästä ja tietokoneesta ja televisiosta. Candy Crushin elämät loppuivat (taas), kännykästä on meinannut akku loppua koko päivän, rikkinäisen laturin takia laitteeni piippaa viestittääkseen vuorotellen akun alhaisesta lataustasosta ja siitä, että se on latautumassa. Instaan ei ollut tullut uusia kuvia eikä Askiin uusia vastauksia (joissa molemmissa mua saa muuten vapaasti seurata, ensimmäisessä olen @sannalovesfood ja toisessa @ssssanna, linkit molempiin, niin kuin myös blogin Facebook-sivuille löytyy linkit sivupalkista!), ja ruoka maistui edelleen pahalta, lohipastaan kun ei ruodot hirveän hyvin sovi.
Niinpä päätin sitten lopulta avata koneen ja kirjoittaa rakkaaseen, ihanaan, tuttuun ja turvalliseen blogiini taas vaihteeksi tällaisen valitusvirren, jossa ei ole päätä, ei häntää, ei tarinaa eikä juonta. Vähän erilainen mun päivä -postaus. Meinasin jopa repäistä ja julkaista ensimmäisen postaukseni ikinä ilman yhtään kuvaa, ajatus tuntui todella houkuttelevalta ja jopa vapauttavalta ilman sitä valise kuvat - muokkaa kuvat - lisää kuvat Bloggeriin - asettele kuvat -härdelliä. Mutta ei se ole mun tyyliä, pakko olla ainakin yksi kuva jokaisessa postauksessa. Ai miksi? Koska niin mä tykkään tehdä. Joten kaiken angstin ja turhautumisen ja ahdistuksen ja saamattomuuden keskelle yksi huoleton, supertaiteellinen (ja surkeasti rajattu, kiitos äiti kun osaat pitää kameraa suorassa..!) laivakuva. Koska kyllä mä vähän tykkään siitäkin. Niin ja siitä laiskuudesta, kuva oli valmiiksi muokattu ja otsikoksi kelpasi postauksen ensimmäinen lause, kun päässä pyörii vain Maija Vilkkumaan Eteiseen-kappaleen kertosäe.
Nyt voisi sitten mennä nukkumaan. Hyvää yötä kaverit!
p.s. vuoden sadas postaus, jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti