keskiviikko 5. elokuuta 2015

#mökkilife

Tänään saavuttiin taas mökille. Vähän meni illalla suunnitelmat uusiksi ja tänä aamuna uudestaan, mutta tänne kuitenkin päästiin, vaikka vähän jäi harmittamaankin. Matka meni aamulla hurjan nopeasti psykan abitreenejä katsellen, ja perille päästyämme käytiin lounaalla Lappeenrannan kasinolla. Äiti on vuosia puhunut mulle, kuinka hyvä ruoka siellä on, ja nyt ensimmäistä kertaa mäkin pääsin mukaan. Vaihtoehtoja oli harmillisen vähän, mutta sain lautaseni täytettyä uuniperunalla ja salaatilla. Ja olihan se ruoka ihan hyvää, mutta pakko sanoa, että aika vaatimaton 12,50 euron hintaan nähden.


Nyt täällä ei olla tehty oikein mitään. Olen yrittänyt lukea psykaa, vaikkei siitä ilmeisesti täällä tule yhtään mitään. Nyt muutaman tunnin olen katsonut televisiota ja kirjoittanut tämän postauksen jo kerran valmiiksi, mutta netti olikin katkennut ja koko teksti hävisi :( Huomenna on mummini uurnanlasku, jonka jälkeen toivottavasti päästään taas herkuttelemaan atomeilla ja kiertelemään hiekkalinnoja, jotka tänä vuonna ovat peliteemalla! Loppuviikosta olisi vielä ihanaa kerätä paaaljon mustikoita ja kanttarelleja ja mansikoita, enemmänkin kuin nuo muutamat, jotka äiti mulle tänään poimi. Sitten pitäisi vielä lukea kaksi vikaa psykankirjaa ennen loman loppua ja varmaan aloittaa sen enkunkin lukeminen, hauska loppuloma tulossa!



Kiitos teille, jotka ootte laittaneet mulle kysymyksiä edelliseen postaukseen liittyen! Mutta lisää saa laittaa, ihan mitä tahansa kysymyksiä otetaan vastaan ortodoksisuuteen liittyen (leikitään etten mä käyttänyt samaa sanaa kahdessa peräkkäisessä lauseessa koska en vaan jaksa muotoilla niitä uudestaan haha). Ja jos ette syystä tai toisesta halua blogiin kommentoida, voi mulle tosiaan laittaa niitä kysymyksiä Kikissä, Facebookissa, Instassa, Askissa tai vaikka sähköpostilla, jos siltä tuntuu. Ja toki kommentit yleensäkin on aina tervetulleita, oli sitten palautetta tai postausideoita. Nyt pitää päästä joskus nukkumaan, joten hyvää yötä teille kaikille! (ja tsekatkaa vielä se eilinen postaus ja laittakaa vaikka kuinka tyhmiä kysymyksiä, ne tyhmimmät ja yksinkertaisimmat saattavat olla juuri niitä tärkeimpiä!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti