keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kurkistus Narniaan #5 : Kirppariheittoselkä


Niinhän siinä taas kävi. Mun piti jo maanantaina laittaa teille kuvia mun sunnuntain kirpparilöydöistä. Pariin päivään en ole oikein koneella ehtinyt olemaankaan, käväistiinpä eilen Tallinnassakin! Ja koska en ole saanut aikaiseksi kuvia niistä mun ah-niin-ihanista kirpparilöydöistä, saatte kuvia mun viime vuoden kirppisihanuuksista! Näitä kuvia on jo parissa postauksessa vilahtanut, on siis Pariisin reissun ekan päivän asu! Kaksikymmentäyhdeksän astetta lämpöä, aurinkoa ja ihanaa Pariisia. Ja asun hintakin on jäänyt alle kahdenkympin, niinkin paljon vain kenkien vuoksi. Ihana kesäasu. 


Viime kesänä mä olin passiivisesti etsiskellyt itsepia, jossa olisi mahdollisesti jotain kivoja kuvioita. Mä myös olin en-niin-passiivisesti etsinyt jotain ihanaa kesähametta, kun mun kaikki lahkeettomat alavartalovaatteet olivat jonkinnäköisiä mekkoja. Yhtenä päivänä olin Aleksis Kiven kadun kirpparilla myymässä, ja lähdin kiertelemään. Löysin ihanan, hieman liian ison, mutta vain 20 senttiä maksavan vaaleanpunaisen, lintukuvioisen topin, ja mustan, ihanan (taisin käyttää tuota sanaa jo aikaisemmin), 1,50€ kustantavan hamosen, sekä muita ihanuuksia. Hyvä kirppisreissu tuo. Kenkulit ovat toissatalven Thaimaan reissulta. Ihanan pirteän oranssit, nyt jo todella huonossa kunnossa. Maksoivat jossain kympin, ja viidentoista välillä euroissa. 

Toppi & Hame kirppis // Kengät Converse

Ensi viikolla sitten ehkä näitä viime viikonlopun kirppislöytöjä. Tai jotain muuta. Oon ollut kova shoppailemaan viime aikoina. Ja huomenna ehkä jotain kivaa uutta. Taitaa palkka kadota tililtä aika nopeasti :D Mutta ei sille voi mitään, shoppailu on oikeasti aika mukavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti