sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Valentine's weekend

Huono puoli näissä blogitauoissa (ainakin yksi niistä) on se, että kasaantuu miljoona ideaa mistä voisi kirjoittaa, mutta aikaa ei löydy mistään. Viime aikoina on ollut koulukiireitä, vanhakiireitä, unen valitsemista bloggaamisen sijaan ja se fakta, että Alen uudessa koneessa ei ole muistikorttipaikkaa, joka tekee hänen luonaan kirjoittamisesta huomattavasti hankalampaa. Ja nyt, kun sitä inspiraatiota löytyisi ja lomakin alkaisi, niin enkö mä olekin menossa leirille hiihtolomaksi töihin. Wanhoista kirjoitan sitten, kun saan jostain kuvia, itselläni kun ei ole niitä ollenkaan (joten kaikki joilla on wanhakuvia joissa mä esiinnyn, niin lähetelkääs tännepäin! <3). Nyt aloitetaan kuitenkin viimeisimmästä, eli ystävänpäivästä!


Me aloitettiin ystävänpäivänvietto jo perjantaina. Mä en mennyt muiden mukaan juhlimaan Wanhojen jatkoja, joten kun olin saanut raahauduttua jäähallilta pukupussini kanssa bussilla ja metrolla kotiin ja vaihdettua omat mukavat vaatteet päälle, lähdettiin me Alen kanssa Vapianoon viettämään iltaa. Oli ihana yllätys, kun pastatiskillä ei ollut ketään, ja pääsi suoraan tilaamaan sen ainaisen jonottamisen sijasta. Ale tilasi pizzaa, ja kerrankin mä sain ruokani ennen häntä. Tosin pitää myöntää, että Alen ruoka taisi tällä kertaa voittaa maun suhteen. Sain ihanan päivällisen ja ihanan päivällisseuran lisäksi tämän aivan ihanan ystävänpäiväkortin/-lahjan, en kestä! <3 Loppuillan Ale pelailikin uudella New 3ds Majora's Mask -konsolillaan, josta mun oli nyt pakko mainita täällä blogissakin, se on vaan niin innoissaan siitä!


Eilen, varsinaisena ystävänpäivänä me kierrettiin vähän jokaista kauppakeskusta. Itis käytiin pari kertaa läpi (ja huomattiin, että sinnekin on tulossa Burger King, God help me!), piipahdettiin Columbuksessa ja päädyttiin (kolmen bussimatkan kautta) Jumboon. Ostettiin pelejä (taaaaaaaas...) ja syötiin Cittarissa. Ale otti patongin, ja mä vaihtelun vuoksi salaatin salaattibaarista. Löydettiin Anttilasta maailman upeimmat naamarit ja monien mutkien takia päästiin (tällä kertaa bussilla, junalla ja metrolla) kotiin. Koukattiin Arnold'sissa nappaamassa mukaan ystävänpäivädonitsit, jotka syötiin ylisöpösti Alen sohvalla, ja loppuilta pelailtiin pelejä ja oltiin vaan. Mä tein Alen 3DS:lle oman Miini, ensimmäisen ever, ja vitsi kun oli hauskaa! Varsinkin, kun meidän molempien Miiden seisoessa vierekkäin ne näyttivät erittäin selvästi olevan vihaisia toisilleen...xd Ainiin ja vielä pitää mainita, meillä oli awesomesamispäivä Alen kanssa, vaikkei siitä kuvaa saatukaan! Molemmilla mustavalkoiset paidat, mustat housut, tummanruskeat kengät ja vihreät takit, awesome!


Tänään ostettiin kehyksiä, käytiin Ikeassa, syötiin hodareita ja ostettiin vähän lisää kehyksiä Alen lukuisille Zelda-julisteille. Äiti osti mulle mun kauan haaveissa olleen lampaantaljan ja aa se on niin ihanan pehmoinen ja nätti *_* En vain tiedä, mihin sen pistäisi, kun se ei mun huoneeseen oikein sovi. Huomenna lähtö Lällyyn, perjantaina yritän palailla taas tänne kirjoittelemaan, ehkä saan leirin aikana luonnoksiin vaikka mitä!


Jos kiinnostuitte Alen Zelda- ja Amiibo- ja kaikkimahdollinennintendosäläkokoelmasta, niin lisää löytyy Instagramista nimellä @nintendoalex! Ja jos teiltä löytyy ylimääräistä Zelda/Nintendo-kamaa nurkista pyörimästä, niin ottakaa mun kautta yhteyttä, Ale saattaa olla erittäin kiinnostunut!

1 kommentti:

  1. Kun kyselet mielipiteitä ja palautetta tästä blogista, niin yksi kehitettävä osio ois tää ulkoasu. Banneri on turhan iso ja sumea. Tekstin fontti ja väri ei oikeen sovi siihen ja tää värimaailma vähän tökkii. Mut jos ite tykkäät nii mikäs siinä

    VastaaPoista