maanantai 22. syyskuuta 2014

Tortilla time!

Yleensä, kun multa on kysytty mun lempiruokaa, olen vastannut mun omatekemät lihapullat perunamuusilla ja graavilohella, lasagne tai vaihtoehtoisesti mun kummitädin sapuskat. Olen fiilissyöjä, eli yleensä syön sitä, mitä tekee mieli (ja jos sitä ei ole saatavilla, en sitten syö :D). Nyt viime päivinä mun tortillafiilis on vain kasvanut ja kasvanut edellisestä sunnuntaista lähtien, kun tyttökuoron viikonlopputreeneissä tehtiin yhdessä tortillaa ja rakastuin Jassun itsetekemään guacamoleen. Lauantaina Ale tuli käymään, enkä mä kestänyt enää. Mä halusin tortillaa ja sitä mä myös sain! Mä teen tortillani näin, just tässä järjestyksessä :'D


tortilloja
guacamolea
salsaa
salaattia
paistettuja broilerin hunajamarinoituja fileesuikaleita
ananaspaloja
kurkkua
tomaattia (erittäin hienoksi pilkottuna)
punasipulia
fetaa
paljon kermaviiliä

Guacamoleen tuli:
yksi kypsä avocado
yksi tomaatti
puolikas (tai yksi kokonainen pieni) sipuli
yksi valkosipulin kynsi
sitruunamehua
mustapippuria
suolaa
paprikamaustetta
tabascoa


 
Guacamolea varten sipuli ja valkosipuli hienonnettiin, tomaatti pilkottiin myöskin erittäin pieneksi. Kaikki muussattiin avocadon kanssa sekaisin ja mausteita mutu-tuntumalla oman maun mukaan :3 Oli niin kova nälkä, että tortillat menivät, ennen kuin ehdin kuvaa ottaa!

Jälkiruoaksi teimme edellisviikonlopun mustikka- ja omenasadosta piirakat, yksi kumpainenkin. Niin yksinkertaisesti kuin vain mahdollista ja silti niin hyvää! <3

Mustikkapiirakka:
yksi paketti murotaikinaa
n. 2dl mustikoita (tuoreita hehe)
sokeria

Omenapiirakka:
yksi paketti murotaikinaa
monta (7? 8? 9?) kotimaista omenaa
kanelia
sokeria


Tuli piirakoiden uunissa ollessa käytyä kirpparilla ja tällanen löytyi eurolla. Lisää piirakoita :D









Molempia varten vuoka voideltiin juoksevalla margariinilla. Taikina levitettiin vuokaan, piirakan tähdet siihen lepäilemään ja sokeria (ja kanelia) päälle juuri sen verran kuin tuntui hyvältä. Kaveriksi vispattiin vaniljavaahtoa tottakai ♥





Tortilloja meni. Piirakkaa meni. Illalla, kun tortillalevyt olivat loppuneet, mutta täytteitä oli vielä yhteen jäljellä (kanaa ja ananasta lukuunottamatta), tein ratkaisun kasata kaikki aineet Reissumiehen päälle. Se oli hyvää!!! (voi miksi, miksi rupesin kirjoittamaan tätä postausta nälkäisenä.......)




Sunnuntai valkeni, ja aloimme äidin kanssa pohtia, mitä tänään syötäisiin. Äiti sanoi, että ne eiliset tortillat olivat kyllä hyviä, hän oli niitä vain yhden syönyt. Ja niin me käytiin kaupassa ostamassa lisää tortillatarvikkeita ja syötiin samaa mitä eilenkin :D Ei valittamista! Päästiin kokkaamaan ensimmäistä kertaa uudessa keittiössäkin ;) Salaatti oli jotenkin onnistunut paleltumaan jääkaapissa, joten ilman sitä mentiin. Silti ovat ne tortillat aina niin taivaallisia makuelämyksiä!


 






Mitä teidän tortillojen täytteeksi tulee? Mitkä ovat teidän lempiruokia?
(nyt menen kotiin, äiti on kuulemma ostanut vielä lisää tortillatarpeita.. :D ja ette ikinä arvaa mitä keskiviikkona on kouluruokana ;) )





2 kommenttia:

  1. Me käytetään Santtuseni täytteenä: Kanaa, jauhelihaa, creme fraichea, juustokastiketta ��, paistettua paprikaa ja sipulia, tomaattia, kurkkua, juustoraastetta, fetaa ja guacamolea. Omnomnomn ���� tuli vesikielelle �� t.ronron

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuule kuulosta yhtään niin hyvältä ei ollenkaa ;) koska kermaviili on vaan niin ihanaa 😍 hukutan mun tortillat siihen 😂

      Poista